Marja-Leena Tiainen: Viestejä Koomasta

”Kuolema ei ole koskaan edes hipaissut minua. Olen tuntenut myötätuntoa kuullessani jonkun julkkiksen tai tutuntutun kuolemasta, mutta mieleeni ei ole koskaan juolahtanut, että voin kuolla itsekin.” (Viestejä Koomasta, s. 54)

Verkkolukupiirin kesä-heinäkuun kirjassa Viestejä Koomasta käydään lähellä kuoleman rajaa. Kirjan takakansitekstin kuvaus sai mielenkiintoni heräämään muutama viikko sitten: miten todentuntuisista kirjoistaan tunnettu Marja-Leena Tiainen kirjoittaisi aiheesta, jota on vaikea selittää?

Silvan kesäloma on alkanut mukavasti: hän on käynyt jo rippileirillä ja mökillä isänsä kanssa ja tapaa parasta ystäväänsä Jeminaa lähes päivittäin. Tytöt ovat viettäneet päivän ostoskeskuksessa, kun Jemina pyytää Silvan vielä kaupungille illaksi. Joen rannassa he törmäävät kivoihin poikiin, jotka saavat älyttömän idean ja alkavat hyppiä sillalta jokeen. Kaverukset ja Jemina yllyttävät myös Silvan hyppäämään kaiteelta virtaan. 

Hypyn jälkeen Silva herää oudossa paikassa, Koomassa. Kirjan toinen osa on Silvan kertoma kuvaus tästä eräänlaisesta välitilasta elämän ja kuoleman rajamailla. Siellä liikkuu paljon muitakin ihmisiä, jotka ovat kaikki joutuneet henkihieveriin. Ihmisten joukkoon ilmestyy välillä myös toiselta puolelta tulevia kuolleita ihmisiä. Silva yrittää vältellä kuolleita, mutta lopulta yksi saa hänet houkuteltua mukaansa ja antaa hänelle viestin vietäväksi elävien maailmaan. 

Kun Silva herää koomasta (ja palaa paikasta nimeltä Kooma), hän on muuttunut. Ystävät ja perheenjäsenet eivät usko Silvan kertomia asioita todeksi, vaan pitävät niitä joko unena tai luulevat Silvan seonneen. Silva muistaa viestit, jotka hänen olisi vietävä perille, mutta hän ei voi kertoa niistä kenellekään joutumatta pilkan kohteeksi. Silva luuleekin ensin jäävänsä aivan yksin kokemuksensa kanssa, kunnes saa uuden sydänystävän yllättävän läheltä. 

Tarinan alku on tuttua ja tavallista nuoren elämän realismia: päähenkilö Silva myötäilee rajoja rikkovaa bestistään Jeminaa. Ryhmään kuulumisen paine on kova ja saa nuoret tekemään tyhmänrohkeita asioita, joilla on seurauksensa. Tarinan Koomasta kertova osa taas on unenomainen. Silvan siellä tapaamat ihmiset ovat tosin hyvin todellisia; he ovat janoisia, hengittävät ja heidän sydämensä sykkivät. Outoa ja unenkaltaista on heidän ilmestymisensä ja katoamisensa. Kun Silva sitten palaa takaisin elämäänsä, hän hyväksyy kuolemanrajakokemuksen varsin tyynesti osaksi elämäänsä. Monet entisen elämänsä asiat hän jättää taakseen, mutta saa tilalle jotain merkityksellisempää.

Viestejä Koomasta sisälsi realistista nuorten elämän kuvausta ja selittämättömän, muttei mitenkään tavattoman kokemuksen sanoittamista. Mielenkiintoisen omasta lukukokemuksestani teki se, että odotuksissani kuvittelin kirjan sisältävän paljon enemmänkin fantasian tai kauhun piirteitä. Romaanin luki nopeasti, mutta oli siinä pureskeltavaa vielä hetken aikaa lukemisen päätyttyäkin. Voin suositella kirjaa niille, joita kiehtovat tarinat koko elämän mullistavista hetkistä.

Mitäpä muut pitivät tästä kirjasta?