perjantai 31. toukokuuta 2013

Toukokuun kirja: Tähtiin kirjoitettu virhe

”Maailma ei ole toiveidentoteuttamistehdas.”
Tämän tietävät erittäin hyvin kirjan nuoret päähenkilöt, Hazel ja Augustus. Molemmat nuoret sairastavat syöpää. Hazelin kiusana on kilpirauhassyöpä, joka levitessään on tuhonnut tytön keuhkot. Uusi lääke on antanut Hazelille muutaman lisävuoden, mutta tyttö joutuu silti vetämään happikärryä perässään ja viettämään yönsä hengityskoneessa. Augustus sen sijaan on sairastanut luusyöpää, joka maksoi hänelle toisen jalan. Nuoret kohtaavat toisensa ankeassa vertaistukiryhmässä ja rakastuvat.
Minä pidin kovasti Tähtiin kirjoitetusta virheestä. Vaikka kirja olikin surumielinen, se ei kuitenkaan ollut toivoton. Nuorten kamppailu sairautensa kanssa oli riipaisevaa ja todentuntuista, samoin heidän tunteensa. Niin Hazel, Augustus kuin heidän ystävänsä Isaackin, suhtautuivat kukin omalla tavallaan syöpään ja mahdolliseen kuolemaansa. Jokaisen luonne tuli hyvin esille.
Pidin myös kirjan huumorista. Kohta, jossa Augustus yrittää neuvoa sokeaa ystäväänsä osumaan kananmunilla ex-tyttöystävän autoon, oli suorastaan hillitön. En myöskään voi vastustaa kirjoja, joissa käsitellään toisia kirjoja tai runoja. Voisikin melkein sanoa, että Hazelin lempikirja oli yksi kirjan päähenkilöistä.
Sanokaapas nyt, mitä te muut piditte kirjasta? Kuka muu haluisi laillani lukea  Viistoa valoa kirjan?

3 kommenttia:

  1. Eipä minulla ole oikeastaan mitään uutta lisättävää. Pidin krjasta yhtä paljon kuin Salla ja Annukkakin. Tähtiin kirjoitettu virhe on äärimmäisen surullinen, mutta kuitenkin myös hauska. Kannattaa lukea!

    VastaaPoista
  2. Tää oli hyvä kirja.

    VastaaPoista
  3. Kirjassa oli pari yllättävää käännettä. Välillä nauratti enemmän ja välillä meno oli hieman vakavampaa. Nenäliinaa tarvitsin vasta ihan kirjan lopussa. Hieman erikoinen kansikuvitus juontaa tarinasta. Oivallinen kesälukemiskirja.

    VastaaPoista