maanantai 25. maaliskuuta 2013

Maaliskuun kirja: Sinä ja minä sitten joskus

Eletään vuotta 1996, jolloin Internet on vielä suhteellisen uusi tuttavuus. Emma on kuitenkin saanut uuden tietokoneen ja lahjaksi myös ilmaista nettiaikaa. Kun Emma ja hänen lapsuudenystävänsä Josh asentavat koneelle nettiyhteyden, he löytävät kirjautuessaan Facebook-nimisen sivun, jolla komeilee kummasti Emmaa muistuttava vanhempi nainen. Naisen nimikin on sama kuin Emmalla, tosin hän näyttää olevan naimisissa. Pian Emmalle selviää, että hän katselee tulevaisuuden itseään. Harmi vain ettei tulevaisuuden Emmalla näytä menevän kovin hyvin niin rakkaudessa kuin työssäkään. Joshin elämä sen sijaan vaikuttaa oikein miellyttävältä, eikä hän innostukaan kun Emma pyrkii päättäväisesti muuttamaan tulevaisuuttaan.

Nettisivumysteeri kytkee Emman ja Joshin jälleen tiiviisti yhteen, vaikka he olivat jo vieraantuneet toisistaan, kun Emma ei kyennyt vastaamaan Joshin lämpimiin tunteisiin. Nyt kun Josh lupaavan tulevaisuutensa rohkaisemana uskaltautuu lähempään kontaktiin uuden ihastuksensa kanssa, Emma saa huomata ettei asia olekaan hänelle aivan yhdentekevä...Lisäksi hän joutuu oppimaan, ettei tulevaisuuden sorkkiminen olekaan ehkä aivan harmitonta. Facebookin statuspäivitysten perusteella ei kenties kannata laittaa koko elämäänsä uusiksi.

Minä pidin Sinä ja minä sitten joskus-kirjasta paljonkin. Kyseessä ei ole mikään maailmaa mullistava tai syvällinen kirja, vaan kepeä ja hauska viihdekirja. Emma ja Josh ovat ihan tavallisia nuoria ja tulevaisuuteen kurkistelemista lukuunottamatta kirjassa eletään ihan normaalia arkea. Kaiken fantasian ja maailmantuskan jälkeen on ihan mukavaa lukea tällainen peruspositiivinen hyvänmielenkirja. Mitäs mieltä te lukijat olitte?

Kirjalta löytyy teeman mukaisesti myös Facebook-sivu.

3 kommenttia:

  1. Kirja oli ihan kiva lukukokemus, ei herättänyt minussa suuria tunteita suuntaan tai toiseen. Omaan tulevaisuuteen kurkkaaminen saattaisi aluksi olla jännää, mutta epäilemättä itsellenikin tulisi samanlaisia tuntemuksia kuin päähenkilöille. Jokainen valinta vaikuttaa tulevaisuuteen, ei välttämättä siten kuin ensin kuvittelisi.

    Yleensä en kiinnitä huomiota virheisiin, mutta tässä kirjassa itseäni häiritsi useampikin asia. Ihan ensimmäiseksi, mahtuiko vuonna 1996 kännykkä oikeasti tyttöjen housujen etutaskuun? Toisekseen amerikkalaisilla pojilla tuskin oli silloin tai edes nyt pesäpallopokaaleja kirjahyllyssä :) Baseball-pokaaleja kylläkin... Ja kolmannekseen vuoden 1996 Suomessa ei käytetty sanaa mäyräkoira vaan pussikalja. Amerikkalaisten tölkkienkuljetussysteemi on "six pack". Löysikö joku vielä jotain muuta hassua kirjasta?

    VastaaPoista
  2. "Hyvänmielenkirja" oli sana, joka minullekin tuli mieleen, kun mietin, mitä tästä kirjoittaisin. Minäkin pidin kirjasta kovasti, vaikkei se ehkä toista lukukertaa kestäisikään.

    Lukukokemus oli myös aika nostalginen. Olen nimittäin ollut itsekin teini noihin aikoihin. Minulta jäivät Marjan huomaamat virheet ihan kokonaan huomaamatta. Enemmän kiinnitin huomiota kaiken maailman popkulttuuriviittauksiin, kuten Leonardo DiCaprioon ja Green dayhin.

    VastaaPoista
  3. Tää oli oikeest hyvä kirja!! Suosittelen :)

    VastaaPoista